Opetusohjelma tulee aivan liian myöhään nettiin ja kun mediatutkimuksen sivuille tuli listaus tulevista kursseista, suurin osa tarvittavista päivämäärístä ja aikatauluista puutti. Opiskelijoiden pitää saada opetuohjelma ja nämä tiedot aikaisemmin, jotta meidän on mahdollista suunnitella muut opinnot (esim. pakolliset kieltenopinnot) sopiviksi mediatutkimuksen kanssa. Tämän lisäksi töiden ja harrastusten järjestäminen on todella vaikeaa ilman tietoa mediatutkimuksen aikatauluista. Jos muutkin oppiaineet saavat opetusohjelmansa opiskelijoiden tietoon ennen elokuun puoliväliä, kai sitä meilläkin on oikeus sitä vaatia?
On myös järjetöntä, että suhteellisen vähän luento-opetusta järjestävä oppiaine pitää päällekkäin luentosarjoja. Nyt opetusohjelmassa on kuitenkin osittain päällekkäin pakollinen aineopintojen kurssi A1. Tutkimussuuntauksia (ma 12-15) ja aineopintojen A3d. Televisio (ma 14-18). Vaikka Veijo tulisikin tunnin myöhässä, olisi mielestämme kohtuullista sovittaa viralliset aikataulut myös opetusohjelmaan toimiviksi!
Mediatutkimuksen ainejärjestö Hurma aikoo tehdä virallisen valituksen, kunhan saadaan selvyys, kenelle se kannattaa osoittaa. Kopovastaava Johanna ottaa yhteyttä erinäisiin opiskelijoiden oikeuksia vaaliviin järjestöihin ja asiaa hoidetaan varmasti eteenpäin. Lisää infoa tulossa keskustelupalstalle ja hurman sivuille kunhan asia etenee..
Users browsing this forum: No registered users and 1 guest
You cannot post new topics in this forum You cannot reply to topics in this forum You cannot edit your posts in this forum You cannot delete your posts in this forum You cannot post attachments in this forum