Hurmaavat apinatHurma

Hurmasta

Olemme Turun yliopiston mediatutkimuksen oppiaineen ainejärjestö. Hurma on perustettu vuonna 2000.

Huolehdimme jäsenistömme edunvalvonnasta ja järjestämme monipuolista vapaa-ajan toimintaa. Teemme vuosittain retkiä erilaisiin media-alan tapahtumiin tai kohteisiin, tai saatamme piipahtaa risteilyllä. Bileitä järjestetään niin omalla porukalla kuin yhdessä muiden ainejärjestöjen kanssa. Vuosittain juhlimme muun muassa vappua, laskiaista, kekriä ja Hurman ikiomaa perinnettä, Kain päivää. Kuukausittain kokoonnumme elokuvailtoihin. Lisätietoja ainejärjestöstämme saat näiltä sivuilta ja Hurman hallitukselta. Seuraa myös ilmoitustaulua Variassa sekä Hurman sähköpostilistaa.

Image

Hurmalla on käytettävissään Varian (Itäinen Pitkäkatu 1) kellarikerroksessa sijaitsevat omat tilat, jonne jäsenet ovat tervetulleita istuskelemaan ja rentoutumaan luentojen ja tenttien välissä.

Tule mukaan kokouksiin, joissa sinulla on ainutlaatuinen mahdollisuus vaikuttaa Hurman tulevaan toimintaan. Ketään ei meillä käännytetä pois tai näännytetä liialla vastuulla.

Hurman jäseneksi liittyminen

1) Maksa Hurman tilille 10 euron hintainen ikuisuusjäsenmaksu. Tilinumero on 430918-2121489 ja pankki Liedon Säästöpankki. Pistä saajaksi Hurma ry ja viestiksi "jäsenmaksu"

2) Tilille maksettaessa tulosta kuitti maksutapahtumasta. Kuittia vastaan saat hallitukselta tarran ja pinssin, jotka voit tulla noutamaan Hurman toimistosta tapahtumien tai kokouksien yhteydessä.

3) Jos jäsenasioissa ilmenee kuitenkin ongelmia, niin tule käymään Hurman kokouksessa Varian kellarissa tai lähetä hallitukselle mailia.

Ota yhteyttä Hurman hallitukseen tai sen yksittäisiin jäseniin, mikäli siltä tuntuu.

Välitämme viestisi eteenpäin esimerkiksi opetus- ja edunvalvonta-asioissa.

Hurman hallitukseen liittyminen

Hurman hallitukseen otetaan mielellään vuosittain uusia jäseniä ja varsinkin vasta-aloittavien opiskelijoiden kannattaa tulla mukaan päättämään yhteisistä asioista. Hallitus kokoontuu noin kahden viikon välein käymään läpi ajankohtaisia asioita ja suunnittelemaan tulevia tapahtumia.

Syksyllä järjestettävässä syyskokouksessa hallitukseen valitaan vakituiset jäsenet ja sovitaan kullekin oma toiminimi ja vastuualue. Käytännössä kaikki hallituslaiset hoitavat kuitenkin kaikenlaisia asioita, eikä kenenkään tarvitse ottaa vastuuta ja tehtäviä enempää kuin itsellään on aikaa ja kiinnostusta. Osallistuminen ja innokkuus kuitenkin palkitaan, sillä esimerkiksi rennosta toimesta hallituksen tedottajana voi saada hyvän lisän ansioluetteloon.

Kaikki hurmalaiset ovat tervetulleita hallituksen kokouksiin ideoimaan ja antamaan palautetta. Vaikka et kuuluisi vakituiseen hallitukseen, voit olla mukana suunnittelemassa ja järjestämässä tapahtumia. Ollakseen toiminnassa mukana ei tarvitse oikeastaan tehdä muuta kuin ilmaantua paikalla. Hurman kokoontumisista saat lisää tietoa seuraamalla etusivulle ilmestyviä uutisia.

Hurman sähköpostilistalle liittyminen

Hurman sähköpostilistan kautta välitetään ensisijaisesti tietoa Hurman omista tapahtumista sekä muusta opiskelijoita kiinnostavasta toiminnasta. Lista on ensisijaisesti tarkoitettu Hurman jäsenille ja mediatutkimusta opiskeleville.

Sähköpostilistalle rekisteröidytään syöttämällä rekisteröintisivulla pyydetyt tiedot "Subscribing to Hurma"-osioon. Tämän jälkeen saat omaan sähköpostiosoitteesi vielä tarkistusmailin, joka sinun täytyy hyväksyä.

Listalta eroaminen tapahtuu myös saman sivun kautta syöttämällä sähköpostiosoitteesi Hurma Subscribers-osion viimeiseen sarakkeeseen ja painamalla unsubscribe-nappia.
 

Hurmaa ja opiskelua koskevat asiat

Pöytäkirjat

Hurman selviytymisopas

Hurman yhteystiedot

Käyntiosoite:
Mediatutkimus,
Itäinen pitkäkatu 1,
kellarikerros

Postiosoite:
Hurma ry,
Mediatutkimus,
20014 Turun yliopisto

Hallitus: hurmis (a) lists.utu.fi
Jäsenet: hurma (a) lists.utu.fi

Hurma Facebookissa